Hangossa superviikko: Regatta ja SM-kisatLauantai 29.6.2013 Kansanveneiden kilpailukausi huipentuu tänä vuonna heinäkuussa Hankoon, jossa purjehditaan perinteisen Hangon Regatan lisäksi SM-kisat. Regatta purjehditaan perjantaista sunnuntaihin 5.-7.7. ja SM-kisat yhden välipäivän jälkeen tiistaista torstaihin 9.-11.7. Kilpailemisen lisäksi suunnitteilla on folkkaribileet. SM-kisojen kilpailukutsu on nyt julkaistu ja löytyy täältä. Ilmoittautumisaika päättyy 4. heinäkuuta. Trailerilla saapuvien veneiden lasku tapahtuu joko ennen Regattaa tai maanantaina 8.7. |
Folkkari-ja Louhi-ilta SM-HangossaLauantai 29.6.2013 Kuten aikaisempinakin vuosina ovat Folkkari-ja Louhipurjehtijat vaihtaneet kuulumisia SM-kisojen yhteisissä illanistujaisissa. Nyt 2013 SM-Hangossa tarjoutuu tähän taas oiva mahdollisuus. Illanvietto järjestetään toisen kilpailupäivän jälkeen eli keskiviikkona 10.7 . Paikka on sataman Itäsataman vieressä sijaitseva Viktor Ek -makasiini. Tarkempaa tiedotusta vielä laiturilla. Grillistä löytyy Helsingin makkaratehtaan herkkuja ja sivuun salaattia. Juomapuolen antimet tarjoaa Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Kukko-oluista limodaaneihin. Illan kustannukset ovat 10€/per henkilö. Toivottavasti saadaan iso porukka kasaan! Tervetuloa kaikki kilpailijat, katsojat ja muutkin folkkarin ystävät. Jos ilmenee kysymyksiä niin ottakaa yhteyttä. Terveisin, Heta Järvimaa-Luoto p.040-5664114 |
Kajsa nopein Krunikan selälläMaanantai 17.6.2013 klo 9.04
Kansanveneiden rankingsarjan toisen osakilpailun paras oli Göran Weberin kipparoima Kajsa. Kakkoseksi tipahti Lina ja kolmanneksi tuli Secco. Kilpailun täydelliset tulokset löytyvät täältä Harri Långin valokuvia Vuosipäiväkisasta Rankingsarjan ensimmäisessä osakilpailussa Turussa 8.-9.6. folkkariluokkaan osallistui kolme venettä. Nopein oli La Pampri. Airiston mestaruuskilpailujen tulokset Rankingsarja jatkuu kesä-heinäkuun vaihteessa Helsinki Regatassa. Viikkoa myöhemmin purjehditaan Hangossa Hangon regatta ja heti perään Kansanveneiden SM-kilpailut 9.-11.7. Ilmoittaudu ajoissa!
|
Jäsenmaksut tulevat - vihdoinkinSunnuntai 9.6.2013 klo 13.28 Jäsenmaksulaskut vuodelle 2013 on nyt postitettu. Hallitus pahoittelee laskutuksen viivästymistä. Viivästyminen johtui jäsenrekisterin ja laskutuksen siirrosta Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n järjestelmään. Kuten tietojärjestelmissä yleensä, yksinkertaiseksi luultu ei ollutkaan yksinkertaista :( Uusi, keskitetty jäsenrekisteri palvelee sekä jäsenistöä että taloudenhoitoa. Yhteystiedot pysyvät ajantasalla ja laskutus sekä maksujen seuranta kirjanpidossa helpottuu, lisäksi laskujen postitus pystytään hoitamaan jatkossa pienemmällä käsityöllä. Uusi järjestelmä säästää postituskuluja ja mahdollistaa laskujen sähköisen lähettämisen esimerkiksi Itellan Netposti-palveluun jäsenen niin toivoessa. Muistathan että jäsenmaksun tulee olla maksettuna ennen SM-kisoihin osallistumista |
Folkbåtsnytt-lehdet nyt netissäPerjantai 24.5.2013 klo 9.08
Lehden artikkeleissa on normaalin kisasälän lisäksi mielenkiintoisia vinkkejä myös meille suomalaisille. Lehdet löytyvät sivulta http://www.folkbat.se/FBnyttPDF/ Kannattaa tutustua! |
Ranking-sarja alkaa AiristollaKeskiviikko 22.5.2013 Kansanveneiden rankingsarjan ensimmäinen osakilpailu purjehdiitaan tänä vuonna Turussa, jossa Turun Työväen Pursiseura järjestää Airiston mestaruuskisan 8.-9. kesäkuuta. Kansanveneiden lisäksi radalla kisaavat H-veneet ja Hait. Kilpailun toteutuminen edellyttää, että 2.6. mennessä mukaan on ilmoittautunut vähintään 3 folkkaria - herätys länsirannikon purjehtijat! Lisätietoa kilpailijoille mm. traileriveneiden laskusta ja nostosta Kilpailualue:
|
Retki Tallinnan merimuseoonMaanantai 11.3.2013 Kansanveneliiton retki Tallinnan upeaan merimuseoon Lentosatamaan toteutuu. Retkipäivä on lauantai 16. maaliskuuta. Matkanjohtajana toimii Heta Järvimaa. Retkiohjelma: 7:00 Kokoontuminen Länsisatamassa Tallinkin terminaalissa 7:30 Tallink Superstar lähtee 9:30 Saapuminen Tallinnaan 11:00 Tutustuminen lentosataman merimuseoon. 13:30 Lounas paikallisten folkkaripurjehtijoiden kanssa 16:00 Takaisin laivassa 16:30 Laiva lähtee Toistaiseksi mukaan on ilmoittautunut kymmenkunta ihmistä, mutta lisää mahtuu vielä. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään torstaina 14.3. sähköpostitse folkkariliitto@gmail.com tai tekstarilla Hetalle 040 5664114. HUOM! Jokainen hankkii itse matkalippunsa. Venekerhojen ja kansanveneliiton jäsenet saavat Tallink Siljalta alennusta, ohjeet löytyvät SPV:n sivuilta. Kannattaa myös kysellä alennuslippuja tuttavilta. Sisäänpääsy museoon maksaa 8/12 euroa. Tervetuloa Tallinnaan! |
Upea Folkkari esillä VenemessuillaTorstai 7.2.2013 klo 22.23
A-hallin puuveneosaston keskipisteenä on perusteellisen remontin kokenut kansanvene FIN-149 Tuzzi. - Tammisaaren Veneveistämön Peter Granström on kunnostanut venettä 2012 ja homma tulee vielä jatkumaan 2013-2014, kertoo veneen omistaja, espoolainen Heikki Kuisma. Tuzzi on rakennettu 1969 Porvoon Kråkössä N. Anderssonin veistämössä, josta moni nopea puufolkkari on lähtöisin. Venemessut avautuvat suurelle yleisölle perjantaina 8. helmikuuta kello 15 ja jatkuvat sunnuntaihin 17.2. Aukioloajat ja muuta informatiota näytteilleasettajista löydät täältä. Messukävijä: Mitä muuta folkkarikivaa löysit tänä vuonna? Kommentoi alla tai Facebook-sivuillamme! |
Kilpailukalenteri 2013: SM-kisat HangossaTorstai 7.2.2013 klo 13.32 Nyt allakat ja lomalistat esiin! Ensi kesän SM-kilpailut purjehditaan Hangossa HSF:n järjestämänä ti-to 9.-11.7 eli heti Hangon regatan jälkeen. Louhet kisaavat luokkamestaruuksista samaan aikaan. Kauden 2013 Ranking-kilpailut: 8.-9.6. TTPS Avoin ratakilpailu Airistolla
|
Gold Cup 2013 lähestyyMaanantai 14.1.2013 klo 15.45 Kansanveneiden "maailmanmestaruuskilpailut" eli Gold Cup järjestetään tänä vuonna Saksassa Travemünden lähellä Lyypekinlahdella. Ajankohta on 29.7-3.8.2013 Oheisissa linkeissä lisätietoa kisasta. |
Uudet luokkasäännöt voimaan 2013Perjantai 28.12.2012
Uudet, muuttuneet kohdat ovat luettavissa liitteenä olevista virallisista englanninkielisistä säännöistä punaisella merkittynä. Vene-elektroniikkaa sallitaan nyt folkkareissakin hitusen aiempaa enemmän, mm. GPS on sallittu vekotin. Eri asia on, kuinka tulkitaan kohtaa nopeus-, suunta- yms tietojen yhdistelystä: Devices for the measurement of depth, speed through water, heading, timing and devices making use of the Pelastusliivit on veneestä nyt löydyttävä jokaiselle miehistön jäsenelle. Automaattiset paukkuliivit ja perinteiset liivit ovat sallittuja, samoin niiden yhdistelmät, kunhan kelluttavuus on 50 N. Myös hengausta koskevia sääntöjä on täsmennetty. Myötätuuliosuuksilla saa nyt roikottaa jalkoja laidan yli, mutta kryssillä jalkojen on yhä pysyttävä veneen puolella reiden puolivälistä alaspäin. Roikkumista saa helpotytaa ainoastaan veneen normaaleilla köysillä, ja uutuutena nyt myös käsikahvoilla istuinlaatikon reunassa. Jalkaremmien käyttö on edelleen kisoissa kiellettyä. Hiking in accordance with CR 13.20 is the action of moving the crew's body weight as far to windward as Purjeentekijöille luokkasäännöissä on myös muutamia muutoksia, jotka kannattaa lukea huolella. Liitteet: |
Kilpailutuloksia kaudelta 2012Torstai 27.12.2012 Tässä linkkejä kauden 2012 kansanveneiden kilpailutuloksiin:
Onnea voittajille, kakkosille, kolmosille ja kaikille muillekin osallistujille! Nähdään ensi kaudella kisoissa entistä aktivisemmin!
|
Hyvää Joulua!Perjantai 21.12.2012 klo 12.27
Seasons Greetings to all Folkboat Friends in Estonia, Sweden, Denmark, Germany, UK, USA, Netherlands, Spain - or wherever you are! |
Vuoden parhaat palkittiinMaanantai 3.12.2012 klo 20.39 Kansanvenepurjehduksen vuosittaiset palkinnot jaettiin liiton vuosikokouksessa Helsingissä 1.12.2012. Rankingsarjan paras oli Team Lina FIN-390 Lina, kakkosena Göran Weberin FIN-365 Kajsa. Täydelliset rankingtulokset löydät täältä. Vuoden kansanveneseura oli Naantalin pursiseura NPS. Kakkostilalle ylsi HTPS, kolmossijan jakoivat UPS ja HSK. Månsin muistomaljan sai kruununvuorenselön kisoissa parhaiten menestynyt vene, joka oli FIN-365 Kajsa. Åke Kindbergin maljan saa vuosittain haltuunsa kauden paras puuvene: tänä vuonna se oli Jallu Järvimaan kipparoima FIN-354 Aino. Uutena palkintoja jaettiin tänä vuonna Aktiivisuusmalja. Sen sai Ilppo Kivivuori ja FIN-384 Made 24:lla kisastartillaan. Jos sinä starttasit useammin, syytä itseäsi passiivisuudesta kun et ilmoittautunut kisaan! Toinen juhlavuoden erikoispalkinto annettiin Pisimmälle kotisatamastaan purjehtineelle kansanveneilijälle. Kisaan ilmoittautui kolme venekuntaa, joista Ilona Helske Elisabetillaan kävi pisimmällä, Tukholman saaristossa. Näin Ilona kuvaili hakemuksessaan reissuaan: s/y Elisabet F737, kävi 50-vuotisjuhlakesänsä kunniaksi vanhoilla kotivesillään Ruotsissa moikkaamassa edellistä omistajaansa BertilHögdahlia. Kaukaisin kohde reissulla oli Siaröfortet (Kyrkogårdsön) Norra Ljusterön pohjoispuolella.
Kotisatamasta Pyysaaresta Eniron mittaustyökalu antaa matkaksi 365,1km eli 197,1NM.
Koko reissu suoritettiin yksinpurjehduksena, Elisabetin kaverina matkassa oli IF-vene Tant Gul TTPS:ltä Turusta, niinikään pelkän kipparin ohjastamana. Gasteja oli Elisabetissa ainoastaan Furusund-Nörröra-Furusund -osuudella, kun käytiin yhdellä veneellä Bertilin mökillä.
Reitti oli seuraavanlainen:
2.7.2012 Pyysaari (Hki) - Pihlajasaari (Hki)
3.7.2012 Pihlajasaari (Hki) - Jakob Ramsö (Inkoo)
4.7.2012 Jakob Ramsö (Inkoo) - Hästö (Raasepori)
5.7.2012 Hästö (Raasepori) - Högsåra / Kejsarhamn
6.7.2012 Högsåra / Kejsarhamn - Jungfruskär
7.7.2012 Jungfruskär - Degerby (Föglö)
9.7.2012 Degerby (Föglö) - Kobba Klintarna
10.7.2012 Kobba Klintarna - Arholma / Österhamn (SE)
11.7.2012 Arholma / Österhamn - Furusundet
12.7.2012 Furusundet - Norröra
13.7.2012 Norröra - Furusundet
14.7.2012 Furusundet - Siaröfortet / Kyrkogårdsön
15.7.2012 Siaröfortet / Kyrkogårdsön - Fejan
16.7.2012 Fejan - Mariehamn / Västra hamnen
18.7.2012 Mariehamn / Västra hamnen - Rödhamn
19.7.2012 Rödhamn - Sottunga
20.7.2012 Sottunga - Jungfruskär
22.7.2012 Jungfruskär - Brännskär
24.7.2012 Brännskär - Turku / Pitkäkari
1.8.2012 Turku / Pitkäkari - Paraisten Portti
2.8.2012 Paraisten Portti - Hanko / Itäsatama
3.8.2012 Hanko / Itäsatama - Elisaari
4.8.2012 Elisaari - Pyysaari (Hki)
Oli kylmää, märkää, kovaa vastatuulta, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joten ainakin itse pitäisin suoritusta jonkinlaisen urhoollisuustunnustuksen arvoisena.
|
Palkintoja jaossa - sinulleko?Sunnuntai 11.11.2012 klo 18.57 Keväällä julistimme juhlavuoden kunniaksi kaksi kisaa: kaukopurjehduskisan ja aktiivisuuskisan. Osallistuminen on toistaiseksi ollut kovasti passiivista, mutta vielä ehtii. Kaukopurjehduskisassa etsitään folkkarikipparia, joka on tänä kesänä purjehtinut kauimmaksi kotisatamastaan. Aktiivisuuskisassa pisteitä saa jokaisesta kilpailustartista kauden aikana, olipa kyse ranking, SM-, LYS- tai vaikkapa seuran viikkokisoista. Lyhyet selvitykset molempien kaukopurjehduksesta tai kisastarteista tulee lähettää liitolle sähköpostitse 25.11. mennessä osoitteeseen folkkariliitto@gmail.com. Voittajat julistetaan liiton vuosikokouksessa Valborg-laivalla 1.12. , katso erillinen vuosikokouskutsu. |
Vuosikokous Valborg-laivalla 1.12. - tule!Sunnuntai 11.11.2012 klo 18.51 Suomen Kansanveneliiton sääntömääräinen vuosikokous pidetään tänä vuonna tunnelmallisessa paikassa: Valborg-laivalla Helsingin Pohjoisrannan Halkolaiturissa. Ajankohta on lauantaina 1.12. klo 18 alkaen. Kokousasioiden lisäksi Petri Vuorjoki on lupautunut kertomaan Gold Cup -reissusta Ruotsiin. Lisäksi tarjolla on kalakeittoa ja mukavaa folkkariseuraa. Lisätietoja, ilmoittautumisohje ja kokouksen asialista alla. Ruokatarjoilun vuoksi pyydämme ilmoittautumaan etukäteen. Ilmoittautumislomake. |
SM 2012: Suomen Mestari on ... Filur!Maanantai 20.8.2012 klo 11.03
Helsingin läntisillä vesillä käydyn kisan kakkonen oli Naantalin Pursiseuran La Pampri F-315, kipparinaan Herman Saari. Kolmannen sijan vei Timo Tammen ohjastama Jatta F-338. Suomalaisen Pursiseuran järjestämän kisan ensimmäisenä kilpailupäivänä perjantaina voitiin heikon tuulen vuoksi ajaa vain yksi lähtö, sekin vararadalla Sirpalesaaren eteläpuolella. Lauantaina Melkin eteläpuolen radalla tuulikin sitten jo reippaammin - jopa niin reippaasti, että virolaisesta Tuuli-veneestä katkesi masto vantin pettäessä. Muuten kisa sujui ilman suurempaa dramatiikkaa, muutamien protestien toki sähköistäessä tunnelmaa.
Sunnuntaina tuuli oli lauantaita heikompaa mutta riittävää, joten suunnitellut kolme lähtöä saatiin ajettua. Päivän ykköslähdössä useampi venekunta tosin luuli lähtöpaukkua seurannutta uutta laukausta yleiseksi takaisinkutsuksi, havaitakseen hetken päästä että muut jatkavat täysillä kisaa... Parhaan puuveneen palkinnosta käytiin ankaraa taistoa F-336 Hillan ja F-354 Ainon välillä. Lopputuloksissa veneet olivat tasapisteissä, joten voiton vei Jarkko Reimanin Hilla paremmalla yksittäissijoituksellaan. Jari Järvimaan ajama Aino sinänsä oli tänä vuonna hurjassa iskussa, huolimatta Ruotsin Gold Cup -reissulla syntyneistä veneen vaurioista. Yhteensä SM-kisoihin osallistui 22 kansanvenettä, joten SM-titteli säilyy edelleen. Vuoden debytantin pokaalin pokkasi F-312 Seccon kippari Peter Brandt, HSK. Uutena tulokkaana kisoissa oli myös F-236 Airica, kipparinaan Satu Salmivalli, HSS. Folkkarin juhlavuoden kisan arvonnan pääpalkinnon, Midnight Sun Sailingin vuokraveneviikolopun Taalintehtaalla voitti EST-5 Gretan kippari Mikk Kösel. Onnea! Folkkariliitto kiittää järjestäjiä, kaikkia kisaajia ja sponsoreitamme hienosta viikonlopusta! Kuvia SM-kisoista (lisää tulossa...) |
|
Avainsanat: SM-kilpailut |
Tietoa SM-kisoistaTiistai 14.8.2012 klo 14.24 Ensi viikonlopun SM-kisoihin on ilmoittautunut 21 venettä. SPS:n sivuilta löytyy nyt infoa laiturijärjestelyistä, yhteysveneen aikatauluista, yms. http://www.suomalainenpursiseura.fi/160 Traileriveneiden laskut ja nostot on hoidettava joko HSK:lla Lauttasaaressa tai J. Lindgrenin telakalla. Nähdään kisoissa! |
Hilla nopein Viaporin Tuopissa 2012Sunnuntai 12.8.2012 klo 10.13
Kisa purjehdittiin vaihtelevan heikoissa tuulissa: välillä tuuli hiukan, välillä ei yhtään. Lisäksi tuuli shiftaili koko ajan, joten tilanteet vaihtelivat tiukaan. Hillan kanssa kävi tiukkaa kisaa voitosta FIN-172 Lipla, tällä kertaa Janne Mäkinen pinnassaan. Maalissa kävi ilmi, että Lipla diskattiin varaslähdön vuoksi. Viron folkkarit olivat vahvasti mukana Tuopissa peräti seitsemän veneen voimin. Nopein virolainen oli EST-18 Tuuli, joka sijoittui kokonaiskisassa kakkoseksi. Kolmas oli FIN-354 Aino. Tuoppiin oli ilmoittautunut yhteensä 31 folkkaria, mutta ihan kaikki eivät startanneet. Maaliintulon jälkeen järjestetyssä Folkkariliiton juhlassa palkittiin mm. vanhin vene, paras akrobatiasuoritus ja hauskin veneen nimi. |
|
Avainsanat: Viaporin Tuoppi, Kilpailut |
Folkkarijuhlat Viaporin Tuopissa - tule sinäkin!Perjantai 10.8.2012 klo 9.06 70-vuotiaan kansanveneen juhlinta jatkuu huomenna lauantaina Suomenlinnassa Viaporin Tuopin yhteydessä.
Kisan maaliintulon jälkeen klo 17-19 järjestetään ravintola Chapmanissa kansanvenepurjehtijoiden pippalot, jossa jaetaan liiton erikoispalkinnot osallistuneille - eikä välttämättä vain nopeimmille.
Tarjolla on musiikkia, folkkaripuhetta sekä myös pientä syötävää ja juotavaa. Trimminurkassa voit kysellä neuvoja ja niksejä seuraavan Tuopin voittamiseksi:) Lisäksi tilaisuudesta voit ostaa upeita Folkkarin juhlapaitoja (15,-) sekä folkkari-snapsilaseja (5,-).
Tilaisuudesta ehdit hyvin mukaan yleiseen Tuoppihumuun, joka jatkunee pitkälle yöhön.
Tervetuloa mukaan kaikki kansanveneen ystävät, vaikket Tuoppiin osallistuisikaan! Varaa mukaan kymppi kulujen kattamiseksi.
|

Yhdeksän folkkaria kisasi navakassa tuulessa Helsingin Kruunuvuorenselällä HTPS:n vuosipäiväkisassa.
Ruotsin kansanveneliiton jäsenlehden Folkbåtsnyttin numerot vuodesta 2006 alkaen on nyt julkaistu netissä pdf-tiedostoina.

Kansanveneiden kansainväliset luokkasäännöt muuttuvat vuodenvaihteessa. Uudet säännöt ovat voimassa 2013-2016.

Radalla kuumentuneet tunteet tosin jäähtyivät viimeistään rannassa, kun käteen lyötiin sponsorimme
Jarkko Reimanin kipparoima FIN-336 Hilla oli nopein tämänvuotisessa Viaporin Tuopissa.