2016 kilpailukalenteriKeskiviikko 17.2.2016 klo 21.51 Kesän kilpailukalenteri on valmistunut. Kauden päätapahtuma on ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä Gold Cup 24-30.7. HSK:lla. Ranking-sarjaan kuuluvia ratakilpailuja on kuusi. Omat luokkalähdöt folkkareille on myös HTPS:n tiistaikilpailuissa ja Viaporin tuoppi taas kuuluu jokaisen puufolkkaristin kauteen. Folkkarilla pärjää myös tasoituskilpailuissa, perinteisesti folkkareilla on osallistuttu esimerkiksi Emäsalon lenkille toukokuussa. Koska Gold Cup ajetaan kansainvälisten sääntöjen mukaisesti spiiralla, Folkkariliiton hallitus suosittelee kisajärjestäjille, että kaikki ennen Gold Cupia ajettavat kilpailut ajetaan ilman spinaakkeria. |
Sääntöilta 9.2. NJK:llaPerjantai 15.1.2016 klo 10.54 Folkkaripurjehtijoiden sääntöilta on tiistaina 9.2. klo 18 NJK:lla (Koivusaari), kouluttajana kansallinen tuomari Arto Sjöholm. Helsingin Gold Cupin lähestyessä liitto järjestää teemailtoja kilpaileville ja kilpapurjehduksesta kiinnostuneille folkkaripurjehtijoille, sääntöillan lisäksi luvassa on myös taktiikkailta myöhemmin keväällä. |
Gold Cup 2016 Kilpailukutsu julkaistuKeskiviikko 23.12.2015 klo 23.21 GC kilpailukutsu (Notice of Race) on nyt julkaistu Gold Cup 2016 verkkosivuilla (linkki yllä olevan GC sivun kautta). |
Lyhyt tietoisku ja Hyvää JouluaTorstai 17.12.2015 klo 16.19 HYVÄÄ JOULUA kaikille!! Vuosikokous on pidettiin marraskuun 6. HSK:lla. Erovuorossa olevan Vesa Peipisen (HTPS) tilalle valittiin Ilppo Kivivuori (HTPS) joka samalla valittiin liiton varapuheenjohtajaksi. Koulutusta ollaan suunnittelemassa. Pyritään tammikuusta alkaen järjestämään sääntö-, taktiikka ja trimmikoulutusta. Joten seuraa verkkosivuja säännöllisesti!! Köli-asiaa: NFIA on julkaissut tulkinnan kölin muodosta. |
Ilmoittaudu Vuosikokoukseen 6.11.2015 klo 18.30Lauantai 17.10.2015 klo 14.17 Vuosikokous HSK Kerhohuone. Ilmoittaudu tästä. Kutsu ja esityslista. Lisätään esityslistaan (Muuta asiat): - Keskustelua |
Kirjoita Folkkari-lehteen ja hanki ilmoituksia!Keskiviikko 23.9.2015 klo 12.03 Hallitus on päättänyt julkaista Folkkari-lehden pitkän tauon jälkeen!! Jos sinulla on intoa kirjoittaa jostakin folkkariin liittyvästä aiheesta niin ole pikaisesti yhteydessä Aura Salmivaaraan. S-posti: aura.salmivaara(at)gmail.com tai puh 044 536 7959. Juttujen deadline on 14.10. |
Vuosikokous 6.11 klo 18.30 HSK:lla (aikaa muutettu)Perjantai 4.9.2015 klo 14.44 Laita allakkaasi päivämäärä jo nyt! Runsasta osallistumista toivotaan. Lisää tietoa ja kokouskutsu lähemmin. |
LaPampri2 voitti pronssia Gold Cup:issa!Maanantai 20.7.2015 klo 22.23 HUOMAA SM KILPAILUKUTSU ALEMPANA JA ILMOITTAUDU! Herman Saari, Aleksi Lehtonen ja Thomas Hacklin tekivät historiaa voittamalla pronssia Saksan Warnemündessa purjehditussa Gold Cupissa. Kuva palkintojenjaosta jossa pojat ottavat vastaan kanssakilpailijoiden suosionosoitukset. |
Aurora, LaPampri2 ja Lina voitokkaita rankingkisoissa.Maanantai 20.7.2015 klo 21.10 Kesän rankingpurjehduksista kolme on jo purjehdittu. |
SM 2015Maanantai 6.7.2015 klo 8.02 HSK KILPAILUKUTSU HSKAvoin Kansanvene Suomen Mestaruuskilpailu 6-9.8.2015 Järjestäjä ja tukisatama Helsingfors Segelklubb r.y, Vattuniemen puistotie 1, 00210 Helsinki,
Säännöt Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä.
Kilpailukelpoisuus ja ilmoittautuminen Kilpailu on avoin kaikille Kansanveneille joilla on voimassa oleva mittakirja. Kilpailijan pitää olla Suomen Purjehduksen ja Veneilyn (SPV) jäsenseuran jäsen tai jäsen vastaavanlaisessa ulkomaisessa organisaatiossa. Perämiehen/kipparin pitää olla Suomen Kansanveneliiton jäsen tai jos ulkomaalainen niin kansallisen liittonsa jäsen, joka on suorittanut kuluvan vuoden jäsenmaksunsa ennen kilpailua. Kelpoisuusehdot täyttävien veneiden tulee ilmoitautua 28.7.15 mennessä www@hoski.fi / kilpailut / ilmoittautumien. MaksuIlmoittautumismaksu on 140 eur. Maksetaan Danske Bank IBAN FI4880001000083577, BIC: DABAFIHH Jälki-lmoittautumismaksu 210 eur. Jälki-ilmoittautuminen päättyy 5.8 klo 24.00.
AikatauluTo 6.8 klo 15.00-20.00Mittakirjojen ja vakuutustodistuksien tarkistus. Purjeiden mittausleimojen tarkistus. Varusteiden tarkistuksia pistokokein. Purjehdusohjeiden jako.To 6.8 klo 21.00 Veneiden tulee olla vesillä. Pe 7.8 klo 10.55 Ensimmäisen purjehduksen varoitusviesti. Tarkistukset Kilpailupäivinä ja kilpailujen päätyttyä voidaan veneitä kutsua punnitukseen ja varustuksen tarkastukseen. Purjeiden käyttöä koskevat määräykset Kilpailulautakunta voi myöntää veneelle luvan käyttää purjeita, jos on muita kuin omia purjenumeroita, ei kuitenkaan kilpailuihin osallistuvan veneen numeroita. Tästä on tehtävä anomus kilpailulautakunnalle ilmoittautumisen yhteydessä. Spinakkerin käyttö on sallittu. Rata-alue HSK:lta etelään matkaa n. 5 mpk. Rata-alue E = Ytterskär. Vararata D= Melkki. Vakuutukset Jokaisella osallistuvalla veneellä on oltava voimassa oleva vastuuvakuutus, jonka vakuutusmäärä on vähintään 500.000 eur vahinkotapahtumaa kohti tai sitä vastaava summa. Vastuuvapaus Kilpailijat osallituvat kilpailuun täysin omalla vastuullaan. Katso sääntöä 4, Päätös kilpailla. Kilpailun järjestäjä ei ota vastuulleen mitään korvausvelvollisuutta mistää aineellisesta tai henkilövahingosta tai kuolemantapauksesta, joka tapahtuu kilpailun yhteydessä tai sitä ennen, sen aikana tai sen jälkeen. Satama HSK:n satamassa on nosturi jolla veneet voidaan laskea ja nostaa. Tästä tulee sopia Satamamestari Björn Ekrothin kanssa 050-555 9749. Lisätietoja Eva Lindgren 09-622 5322, 0400-925 224 tai jloy@nettilinja.fi HSK toimisto 09-692 3580, kilp.kanslia 09-692 5411
Veneiden trailerit tulee viedä HSK:lla etelä kentälle. Veneiden laituripaikka on laituri C :n pohjoinen pää.
HSK kartta löytyy www.hoski.fi/ HSK-info / Satama |
Helsingin mestaruusKeskiviikko 10.6.2015 klo 8.26 HTPS:n Vuosipäiväkilpailu 13-14.6 On myös Folkkareiden Helsingin mestaruuskilpailu. Vielä ehdit ilmoittautua (11.6 mennessä) http://htps.fi/a/kilpailu-ilmo HTPS:n vuosipäiväkilpailu on köliveneluokkien ratakilpailu Kruunuvuorenselällä 13.-14.6.. Kaksipäiväisessä kilpailussa ajetaan enintään neljä lähtöä. Kilpailu on avoin kaikille köliveneluokille, joista ilmoittautuu vähintään neljä venettä. Kilpailijat ovat tervetulleita HTPS:n 90-vuotisjuhlaan Pyysaaressa lauantai-iltana 13.6. Ensimmäisen kilpailupäivän lähdöt muodostavat seuran 90-vuotisjuhlakilpailun, jonka palkinnot jaetaan iltajuhlassa. Nähdään Pyyssä! |
Trimmiklinikka 5-7.6.2015Tiistai 19.5.2015 - Heta Järvimaa-Luoto Kaikille avoin kansanveneiden trimmiklinikka lähestyy, joten piakkoin veneet veteen ja Hoskille kisakauden avaukseen. Soren ja Per ovat valmistelleet meille kattavan treeniohjelman Helsinkiin. Tulevana viikonloppuna he leirittävät Saksan kärkikymmenikköä kansanvenepurjehduksessa, joten olemme ammattitaitoisissa käsissä.
OHJELMA: PE 5.6 - Aloitus klo 17:00 HSK:n klubitalolla(Iso pässi). Teoriaa veneen trimmaamisesta. Kaikkien veneiden trimmaus yhdessä miehistöjen kanssa. Jos pääsette paikalle aikaisemmin niin tervetuloa. - Illanviettoa ja saunomista. Tarjolla kevyttä grilliruokaa ja virvokkeita LA 6.6 - Aloitus klo 9:30 Isossa Pässissä. Hienosäätöä/treenaamista purjehtiessa. Luentoa, yhteenveto päivästä ja kuvamateriaalin läpikäyntiä. - Saunaa, illanviettoa ja illallinen omakustannehintaan. SU 7.6 - Aloitus klo 9:30 Isossa pässissä. Lyhyitä kisoja, starttiteeniä, ylälipputilanteita.
Veneet voi tuoda HSK:lle jo torstai iltana. Paikkana C-laiturin pää. Folkkareiden laituripaikka merkataan F-tunnuksella. Satamamestari: Björn Ekroth puh. 040 555 9749
PAIKKA: Helsingfors Segelklubb ry Vattuniemen puistotie 1, FIN-00210 Helsinki
ILMOTTAUTUMINEN: Ilmottautuminen 28.5 mennessä. Viestiin veneen nimi, purjenumero ja miehistö
OSALLISTUMISMAKSU: Viikonlopun hinta 50,00€/venekunta Saaja: Suomen kansanveneliitto ry Tilinumero: FI34 2142 1800 0116 14 Viestikenttään: Veneen nimi ja purjenumero
|
TrimmiklinikkaTorstai 12.3.2015 klo 22.42 - Heta Järvimaa-Luoto Trimmiklinikka 5-7.6.2015 Kesäkuussa saamme vieraiksi huippufolkkaripurjehtijat Soren Kaestelin ja Per Jorgensenin Tanskasta! Meriittejä herroilla on useita -muun muuassa Gold Cupin voitto 2013 Saksassa. He tulevat North Sailsin asiantuntijoina vetämään viikonlopun kestävän trimmiklinikan HSK:lle. Ohessa alustavaa ohjelmaa, jota tarkennetaan lähempänä. Pe 5.6 Alkuillasta teoriaa trimmaamisesta ja illanviettoa yhdessä. La 6.6 Veneiden trimmausta maissa, Hienosäätöä/treenaamista purjehtiessa. Yhteenveto treeneistä ja trimmeistä yhdessä sekä henkilökohtaisesti. Saunaa ja railakasta illanviettoa. Su 7.6 Kisaamista lyhyillä radoilla Hoskin edustalla ja keskustelut/yhteenvedot päälle. Trimmiklinikka on kaikille avoin! Viikonloppu on mahtava tilaisuus päästä jyvälle mm. spiirailusta, jonka harjoittelu on jo hyvä aloittaa Helsingin 2016 Gold Cupia ajatellen. Toki myös loistava startti alkavaan kauteen. Klinikalla trimmi kohdilleen ja sitten tarvitsee vain purjehtia oikeaan suuntaan, oikeaan aikaan. Viikonlopun hinta on noin 50,00€/venekunta ja ilmottautumisesta tiedoitetaan lähempänä.
Lisätiedustelut: heta@kierre-ompelimo.fi
|
Ski and Sail folkkaristeille - PERUTTUTiistai 13.1.2015 klo 21.53 RIITTÄMÄTTÖMÄN OSALLISTUJAMÄÄRÄN TAKIA PERUTTU - VALITAMME KISAN LASKUOSUUDEN PÄIVÄ VARMISTUI. MESSILÄSSÄ LAUANTAINA 28.2 KLO 11:30 Kesää kohden mennään ja jotta talvi ei tuntuisi niin pitkältä, järjestää kansanveneliitto leikkimielisen Ski and Sail- kilpailun kaikille innokkaille folkkaristeille. Osallistuaksesi sinun ei tarvitse olla liiton jäsen tai omistaa venettä. Tämä on myös oiva tilaisuus tutustua toisiin folkkaripurjehtijoihin, joten rohkeasti mukaan! Ski and Sailin ensimmäinen osa kilpailua eli laskuosuus järjestetään Messilässä lauantaina 28.2 alkaen klo 11:30. Messilän hiihtokoulu rakentaa alamäkeä laskeville purjehtijoille ”kilparadan” ja he myös vastaavat ajanotosta. Kilpailun pistelaskusta vastaa Kai Aarnio ja Petri Vuorjoki. Messilässä pistelaskusta kerrotaan tarkemmin. Helsingistä pääsee Messilään suoraan bussilla. Lähtö (Et. Rautatienkatu 10) 08:45 ja paluu 19:10. Matkat ja hissilippu yhteensä 40€/hlö. Oheisesta linkistä löytyy tietoa Messilästä, bussiaikataulut ja ajo-ohjeet. http://www.messila.fi/fi/Lumikeskus/SkiExpress-kyytivuorot/ Purjehdusosuus kilpailusta suoritetaan HSS:n järjestämän Spring Cupin yhteydessä. Päivämäärä selviää kun kilpailukalenteri ilmestyy. Ilmottautuminen tekstiviestillä 25.2.2015 mennessä Heta Järvimaa-Luoto p.040-5664114
|
Spinnulla mennään jatkossakinTiistai 6.1.2015 klo 21.29 Vuosikokouksessa keskusteltiin miten/milloin harjoitellaan spiiran käyttöä vuoden 2016 Gold Cupia varten. Kokous päätti, että ranking- ja SM kisat purjehditaan jatkossakin spinnulla. Spiiran käyttöä kannattaa kuitenkin omatoimisesti harjoitella. |
Vuosikokous valitsi uuden hallituksenTiistai 6.1.2015 Kansanveneliiton vuosikokouksessa valittiin uusi hallitus. Uusi puheenjohtaja on Göran Weber ja varapuheenjohtaja Heta Järvimaa-Luoto. Jäsenet Kai Aarnio, Vesa Peipinen ja Petri Vuorjoki jatkavat. Uusia jäseniä övat Johanna Horsma, Herman Saari ja Liisa Satukangas. Uusi hallitus pitää ensimmäisen kokouksensa ja järjestäytyy 9.1.2015 klo 18.00. Kokous on avoin muillekin liiton jäsenille, jotka ovat kiinnostuneet liiton toiminnasta! Osoite: Konalantie 47B, 3 krs (Selecta). Suuri kiitos edelliselle puheenjohtajalle Simo-Pekka Reposelle sekä eroaville jäsenille; Jaana Sinipuro ja Antti Lehtinen. |
Kutsu vuosikokoukseen 12.12.2014 - taas keskustellaan spiirastaTiistai 11.11.2014 Tervetuloa Suomen Kansanveneliitto ry:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen ja pikkujouluihin perjantaina 12.12.2014 klo 19.00. Paikkana on HSK:n kerhohuoneisto Lauttasaaressa, osoite Vattuniemen puistotie 1 00210 Helsinki (Ravintola Blue Peterin takana) Käsitellään sääntömääräiset asiat, jaetaan palkintoja ansioituneille, tavataan tuttuja ja haaveillaan yhdessä kesästä. Liitto tarjoaa pikkupurtavaa, omat juomat. Jos hallussasi on kiertopalkintoja, muistathan tuoda ne mukanasi vuosikokoukseen kaiverrettuna! ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen toimihenkilöiden valinta - puheenjohtaja, sihteeri, ääntenlaskijat (2), pöytäkirjantarkastajat (2)3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Työjärjestys 5. Toimintakertomus 2014 6. Tilinpäätös 2014 tilintarkastajien lausuntoineen 7. Vastuuvapauden myöntäminen 8. Toimintasuunnitelma 2015 9. Talousarvio 2015 - jäsenmaksun suuruus 2015 10. Hallituksen puheenjohtajan valinta erovuorossa olevan tilalle 11. Hallituksen jäsenten valinta erovuorossa olevien tilalle 12. Tilintarkastajien valinta 13. Palkintojen jako - Rankingkilpailun voittaja- Paras Kansanveneseura - Månsin muistomalja - Åke Kindbergin malja 14. Muut esille tulevat asiat Katsaus Gold Cup Helsinki 2016 -valmisteluihin ja keskustellaan siitä, ajammeko kausilla 2015-2016 joitakin kilpailuja ilman spinaakkeria harjoitellaksemme Gold Cupiin, jossa spinnua ei käytetä. Osallistu asiasta myös kyselyymme täällä. 15. Kokouksen päättäminen Tervetuloa! Hallitus |
Harjoitellaanko spiiraa ennen Gold Cupia? Osallistu kyselyyn!Tiistai 11.11.2014 Kansanveneiden maailmanmestaruuskilpailuiksi kutsuttu Gold Cup purjehditaan Helsingissä heinäkuussa 2016. Kilpailu käydään kansainvälisillä säännöillä eli spinaakkerin käyttö ei ole sallittua, kuten suomalaisilla kisoissa yleensä. Folkkaripurjehtijoiden ja liiton hallituksen keskuudessa on syntynyt keskustelua siitä, pitäisikö meidän suomalaisten harjoitella spiiran kanssa kisaamista etukäteen omissa kilpailuissamme - ollaksemme sitten iskussa kotikisoissa. |
Mitä uudistuksia folkkariin sinä haluat? Osallistu kyselyyn!Maanantai 15.9.2014 klo 9.51 Kansainvälisen folkkariliiton NFIA:n tekninen komitea on käynnistänyt vuoden 2017 sääntömuutosten suunnittelun kyselyllä, jolla selvitetään folkkaripurjehtijoiden mielipiteitä mahdollisista teknisistä uudistuksista.
Lisäksi kyselyssä tarjotaan mahdollisuus omien ideoiden esittämiseen. Nyt on siis aika tehdä ehdotuksia, jos mielessäsi on pyörinyt ideoita kansanveneluokan "nykyaikaistamisesta"! Kysely löytyy alla olevasta linkistä. Koska se toteutetaan useassa maassa, kysymykset ovat englanniksi. Vastaamisaikaa on syksy 2014.
|




Kyselyssä pyydetään kannanottoa mm. seuraaviin mahdollisiin uudistuksiin: