Trimmiklinikka

Torstai 12.3.2015 klo 22:42 - Heta Järvimaa-Luoto


Trimmiklinikka 5-7.6.2015

Kesäkuussa saamme vieraiksi huippufolkkaripurjehtijat Soren Kaestelin ja Per Jorgensenin Tanskasta! Meriittejä herroilla on useita -muun muuassa Gold Cupin voitto 2013 Saksassa. He tulevat North Sailsin asiantuntijoina vetämään viikonlopun kestävän trimmiklinikan HSK:lle.

Ohessa alustavaa ohjelmaa, jota tarkennetaan lähempänä.

Pe 5.6      Alkuillasta teoriaa trimmaamisesta ja illanviettoa yhdessä.

La 6.6      Veneiden trimmausta maissa, Hienosäätöä/treenaamista purjehtiessa. Yhteenveto treeneistä ja trimmeistä yhdessä sekä henkilökohtaisesti. Saunaa ja railakasta illanviettoa.

Su 7.6     Kisaamista lyhyillä radoilla Hoskin edustalla ja keskustelut/yhteenvedot päälle.

Trimmiklinikka on kaikille avoin! Viikonloppu on mahtava tilaisuus päästä jyvälle mm. spiirailusta, jonka harjoittelu on jo hyvä aloittaa Helsingin 2016 Gold Cupia ajatellen. Toki myös loistava startti alkavaan kauteen. Klinikalla trimmi kohdilleen ja sitten tarvitsee vain purjehtia oikeaan suuntaan, oikeaan aikaan.

Viikonlopun hinta on noin 50,00€/venekunta ja ilmottautumisesta tiedoitetaan lähempänä.

 

Lisätiedustelut:

heta@kierre-ompelimo.fi

 


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini