Spiiralla alkukausi ja Kalevista vuoden seura

Tiistai 15.12.2020 klo 0.24


Kansanveneliiton vuosikokous pidettiin 25.11. osin NJK:lla ja osin koronatilanteen vuoksi etäkokoukseksi muutettuna. Kokouksen asiaa:
  • Liiton hallitus pysyi melkein ennallaan. Uudeksi sihteeriksi valittiin Hannele Mäkimartti. Liiton puheenjohtajana jatkaa Ilppo Kivivuori ja varapuheenjohtajana Stefan Westerlund.
  • Kevään tapahtumat jatkuvat vielä enimmäkseen etänä, mutta purjehduskaudella 2021 odottaa Tallinnan Gold Cup ja sitä edeltävät heinäkuun superviikot, SM-kisat Hangossa ja edelllisinä viikonloppuina Helsingin ja Hangon regatat.
  • Liitto suosittelee kisajärjestäjille, että 2021 kaikki alkukauden kisat ennen Tallinnan Gold Cupia, myös SM-kisat, ajetaan ilman spinaakkeria. Lyhytrata-SM ja muut Gold Cupin jälkeiset kisat ajetaan spinnulla.
  • Vuoden 2021 kauneimman kansanveneen valitsevaksi yhden hengen tuomaristoksi on kutsuttu Jari Laamanen. Tulos julkistetaan syksyllä, koko kesä aikaa lobata ja saada vene Jarin silmien ja kameran eteen.
  • Vuoden 2020 kansanveneseura on Kalevi Jahtklubi. Kiertopalkinto annetaan seuralle, jonka veneet ovat jättäneet eniten veneitä taakseen vuoden SM-kisoissa. Kalev osallistui SM-kisoihin kahdeksalla veneellä, ja vaikka kuinka laskimme sijoituksia edes ja takaisin, perinteisesti Helsingin ja Naantalin väliä kulkenut kiertopalkinto päätyy nyt Tallinnaan.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini