Uudet luokkasäännöt voimaan 2013

Perjantai 28.12.2012

nfia-logo.gifKansanveneiden kansainväliset luokkasäännöt muuttuvat vuodenvaihteessa. Uudet säännöt ovat voimassa 2013-2016.

Uudet, muuttuneet kohdat ovat luettavissa liitteenä olevista virallisista englanninkielisistä säännöistä punaisella merkittynä.

Vene-elektroniikkaa sallitaan nyt folkkareissakin hitusen aiempaa enemmän, mm. GPS on sallittu vekotin.  Eri asia on, kuinka tulkitaan kohtaa nopeus-, suunta- yms tietojen yhdistelystä:

Devices for the measurement of depth, speed through water, heading, timing and devices making use of the
Global Positioning System (GPS) are permitted, but it is prohibited for the instruments to correlate measured
data for depth and speed through water to any other measured data.

Pelastusliivit on veneestä nyt löydyttävä jokaiselle miehistön jäsenelle. Automaattiset paukkuliivit ja perinteiset liivit ovat sallittuja, samoin niiden yhdistelmät, kunhan kelluttavuus on 50 N.  

Myös hengausta koskevia sääntöjä on täsmennetty. Myötätuuliosuuksilla saa nyt roikottaa jalkoja laidan yli, mutta kryssillä jalkojen on yhä pysyttävä veneen puolella reiden puolivälistä alaspäin.   Roikkumista saa helpotytaa ainoastaan veneen normaaleilla köysillä,  ja uutuutena nyt myös käsikahvoilla istuinlaatikon reunassa.  Jalkaremmien käyttö on edelleen kisoissa kiellettyä. 

Hiking in accordance with CR 13.20 is the action of moving the crew's body weight as far to windward as
possible on an upwind course. It means it is acceptable to have the crew's body between the middle of the
thigh and feet outside the sheer line on a reaching or downwind course.

When hiking it is permitted to use the boat´s normal equipment in normal position to assist a member of the
crew moving the crew's body weight to windward but the crew's body between the middle of the thigh and
feet shall not be outboard of the sheer line.
Examples of normal equipment in normal position: Sheets, vang, seats, trim lines, rudder and tiller.
Lose or fixed handholds outside the cockpit coaming, not further forward than 200mm from the main
bulkhead, are permitted, minimum distance to sheer line 100mm.”
Examples of equipment not permitted as assist when hiking: Lifting straps, equipment mounted with the
purpose to assist when hiking and trim lines installed but without function.



Purjeentekijöille luokkasäännöissä on myös muutamia muutoksia, jotka kannattaa lukea huolella.

===========

Luokkasäännöt 2013-2016

Liitteet:

Isopurje

Keulapurje 1

Keulapurje 2



1 kommentti .

Kilpailutuloksia kaudelta 2012

Torstai 27.12.2012

Tässä linkkejä kauden 2012 kansanveneiden kilpailutuloksiin:

Onnea voittajille, kakkosille, kolmosille ja kaikille muillekin osallistujille! Nähdään ensi kaudella kisoissa entistä aktivisemmin! 

Kommentoi kirjoitusta.

Hyvää Joulua!

Perjantai 21.12.2012 klo 12.27

talvisailytys2.jpg
Suomen Kansanveneliitto toivottaa kaikille jäsenilleen ja muille folkkarin ystäville mukavaa Joulua! Tänään perjantaina on vuoden pimein hetki ohitettu ja alkaa valmistautuminen uuteen purjehduskesään. Kuva: Jarmo Vehkakoski

Seasons Greetings to all Folkboat Friends in Estonia, Sweden, Denmark, Germany, UK, USA, Netherlands, Spain - or wherever you are!

Kommentoi kirjoitusta.

Vuoden parhaat palkittiin

Maanantai 3.12.2012 klo 20.39

Kansanvenepurjehduksen vuosittaiset palkinnot jaettiin liiton  vuosikokouksessa Helsingissä 1.12.2012.

Rankingsarjan paras oli Team Lina FIN-390 Lina, kakkosena Göran Weberin FIN-365 Kajsa. Täydelliset rankingtulokset löydät täältä.  

Vuoden kansanveneseura oli Naantalin pursiseura NPS. Kakkostilalle ylsi HTPS, kolmossijan jakoivat UPS ja HSK.

Månsin muistomaljan sai kruununvuorenselön kisoissa parhaiten menestynyt vene, joka oli FIN-365 Kajsa.

Åke Kindbergin maljan saa vuosittain haltuunsa kauden paras puuvene: tänä vuonna se oli Jallu Järvimaan kipparoima FIN-354 Aino.

Uutena palkintoja jaettiin tänä vuonna  Aktiivisuusmalja. Sen sai Ilppo Kivivuori ja FIN-384 Made 24:lla kisastartillaan.  Jos sinä starttasit useammin, syytä itseäsi passiivisuudesta kun et ilmoittautunut kisaan!

Toinen juhlavuoden erikoispalkinto annettiin Pisimmälle kotisatamastaan purjehtineelle kansanveneilijälle.  Kisaan ilmoittautui kolme venekuntaa, joista Ilona Helske Elisabetillaan kävi pisimmällä, Tukholman saaristossa. 

Näin Ilona kuvaili hakemuksessaan reissuaan:

s/y Elisabet F737, kävi 50-vuotisjuhlakesänsä kunniaksi vanhoilla kotivesillään Ruotsissa moikkaamassa edellistä omistajaansa BertilHögdahlia. Kaukaisin kohde reissulla oli Siaröfortet (Kyrkogårdsön) Norra Ljusterön pohjoispuolella.
 
Kotisatamasta Pyysaaresta Eniron mittaustyökalu antaa matkaksi 365,1km eli 197,1NM.
 
Koko reissu suoritettiin yksinpurjehduksena, Elisabetin kaverina matkassa oli IF-vene Tant Gul TTPS:ltä Turusta, niinikään pelkän kipparin ohjastamana. Gasteja oli Elisabetissa ainoastaan Furusund-Nörröra-Furusund -osuudella, kun käytiin yhdellä veneellä Bertilin mökillä.
 
Reitti oli seuraavanlainen:
2.7.2012    Pyysaari (Hki) - Pihlajasaari (Hki)
3.7.2012    Pihlajasaari (Hki) - Jakob Ramsö (Inkoo)
4.7.2012    Jakob Ramsö (Inkoo) - Hästö (Raasepori)
5.7.2012    Hästö (Raasepori) - Högsåra / Kejsarhamn
6.7.2012    Högsåra / Kejsarhamn - Jungfruskär
7.7.2012    Jungfruskär - Degerby (Föglö)
9.7.2012    Degerby (Föglö) - Kobba Klintarna
10.7.2012  Kobba Klintarna - Arholma / Österhamn (SE)
11.7.2012  Arholma / Österhamn - Furusundet
12.7.2012  Furusundet - Norröra
13.7.2012  Norröra - Furusundet
14.7.2012  Furusundet - Siaröfortet / Kyrkogårdsön
15.7.2012  Siaröfortet / Kyrkogårdsön - Fejan
16.7.2012  Fejan - Mariehamn / Västra hamnen
18.7.2012  Mariehamn / Västra hamnen - Rödhamn
19.7.2012  Rödhamn - Sottunga
20.7.2012  Sottunga - Jungfruskär
22.7.2012  Jungfruskär - Brännskär
24.7.2012  Brännskär - Turku / Pitkäkari
1.8.2012   Turku / Pitkäkari - Paraisten Portti
2.8.2012   Paraisten Portti - Hanko / Itäsatama
3.8.2012   Hanko / Itäsatama - Elisaari
4.8.2012   Elisaari - Pyysaari (Hki)
 
Oli kylmää, märkää, kovaa vastatuulta, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, joten ainakin itse pitäisin suoritusta jonkinlaisen urhoollisuustunnustuksen arvoisena. 

Kommentoi kirjoitusta.